Kaapeista, loovista, tietokoneelta ja puhelimelta löytyy monia raapaleita, tekstiluonnoksia ja hahmotelmia – millä nimellä näitä keskeneräisyyksiä, vastasyntyneitä, ajatusrepaleita nyt haluaakaan kutsua. Yleisimmin taiteessa niitä (ehkä) kutsutaan luonnoksiksi.
Enpä ollut huomannut pohtia kovin perusteellisesti, millainen prosessi luonnos yhtenä kirjoittamisen osana todella on ennen kuin tartuin Harperin ja Krollin Creative writing -kirjaan.
Oma tekstikokonaisuuteni, oli kyseessä sitten novelli, essee tai romaani, tarvitsevat yleensä 2-3 kirjoituskierrosta ennen kuin se asettuu muotoonsa. Ehkä olisin ollut lempeämpi prosessia (ja itseäni) kohtaan, jos olisi ollut enemmän ymmärrystä luonnostelun tärkeydestä ja prosessimaisuudesta.
Creative writingin mukaan luonnostelu on tiedon palasten ja ideoiden keruuta, yhdistelyä ja kokeilua. Se on aiheeseen syventymistä ja ajattelun jalostamista eli melkoista tutkimusmatkaa.
Omaa tekemistä ohjaakin nykyään melko viisas kysymys, jonka avulla ainakin minä löysin oman tapani kiinnostua ja kirjoittaa:
MITÄ MINUA KIINNOSTAA TUTKIA?
Tekstiluonnos: tutkii, tolskaa ja raivaa polkuja
Kun aloittelin Saarta (ensimmäisen käsikirjoitukseni työnimi) en vielä ymmärtänyt nimenomaan kokeilun merkitystä.
Itselläni se tarkoittaa käytännössä eri tapahtumakulkujen testaamista kirjoittamalla tai mindmapein hahmottelemalla. Luonnoksessa saa ja pitää kirjoitella ja lähteä tutkimaan kaikenlaisia ajatuksia. Samasta alkupisteestä voi lähteä erilaisia polkuja ja luonnoksen ideana on löytää näistä poluista se, mikä puhuttelee itseä. Luonnosvaiheessa ei siis kannata vielä ajatella lainkaan lukijaa.
Omalla kohdallani tekstiluonnos-vaiheelle ominaista on se, että huomio alkaa kiinnittyä kaikkeen sellaiseen ympäristössä, josta herää assosiaatioita. Mistä voin tietää, mikä näistä tiedoista on olennaista?
Ei sitä tarvitse tietää vielä. Parasta tässä vaiheessa onkin se, että voi rauhassa haahuilla, tutkia, tolskata ja tarkkailla.
Luonnostellessa kirjoittaja ensin kerää, lopulta järjestelee ja sitten uudelleen kirjoittaa virkkeitä, dialogia ja tapahtumaketjuja kerätyn materiaalin pohjalta (Harper & Kroll, 2020). Tämä vaatii sitä, että järjestelylle ja tietoiselle pohdinnalle pitää varata aikaa siinä missä tiedon hakemiselle. Kaikki ei aina loksahda itsestään päässä paikoilleen.
Milloin pääsen tosissaan kirjoittamaan?
Kuka sanoo, ettei luonnosvaihe ole tosissaan kirjoittamista? Silti melko alkuvaiheessa iskee ainakin minulle hinku ryhtyä näpyttämään pitkää tekstiä. Saaren kanssa tein useamman kuukauden mittaisen pohjatyön ja suunnittelun, mutta SILTI taustaa ja ymmärrystä oli liian vähän. Mutta kukapa ensimmäistä romaania aloittava kirjoittaja voisi tietää, paljonko taustamateriaalia on tarpeeksi? Eihän siinä vaiheessa ole vielä hahmottunut edes se, mihin suuntaan tämä tarina on menossa. Siksi nimenomaan kokeileminen ja kevyt kirjoittelu (=luonnostelu) on hyvästä.
Virhe tapahtuu siinä kohtaa, jos luonnosvaiheessa päättää lyödä asioita lukkoon liian varhain. Olen huomannut, että kaikkien tarinan palasten välistä pitää löytyä elastisuutta niin, että myös siinä kohtaa, kun kaikki näyttää ”valmiilta” (mikä on pelkkä illuusio) moni asia voi vielä muuttua.
Voisiko luonnostelun ymmärtää vaiheittaisena prosessina? Siis näin:
Toinen kysymys: voisiko näitä vaiheita myös toistaa ja vaihdella? Oman kokemukseni mukaan näin nimenomaan täytyy tehdä, jos haluaa löytää tarkoituksenmukaisimman vaihtoehdon omaan tekstiin.
Harper ja Kroll erottavat toisistaan luovan kirjoittamisen vaiheen ja tekstiä järjestelevän vaiheen, josta he käyttävät termiä crafting. Oma heikkouteni on sekoittaa luovaan kirjoittamiseen ”vähän cräftingiä”, mikä käytännössä tarkoittaa edioimista samanaikaisesti.
Se on aina virhe, koska se syövyttää luovuutta.
Omille aivoilleni on tosi raskasta jatkuvasti siirtyä luovan kirjoittamisen ja editoinnin välillä. Molemmat tekniikat saattavat parhaassa tapauksessa ja vuorollaan tehtyinä herättää flown. Sekoitettuna ne katkaisevat sen uudestaan ja uudestaan samaan tapaan kuin somen selailu.
Käykö järkeen? Kerro, millaisia kokemuksia sulla on tekstiluonnoksista? Sekoitteletko vähän ”cräftingiä” luovaan kirjoittamiseen vai teetkö vaihe kerrallaan?
Kirjoittamisterkuin
Tiia
Kirjan kirjoittaminen on työläs, mutta myös palkitseva prosessi. Esikoista kirjoittaessa kehitty kirja ja kirjoittaja -artikkeli kertoo ensimmäisestä romaanikäsikirjoitusprojektista.