Pitkään luulin tarvitsevani elämääni omaa juttua. Ehkä kirjoittaminen onkin sellainen, mutta syy sille, miksi sanon “ehkä” löytyy siitä, että edelleen epäilen kirjoittamista. Fiilikset sen tekemisestä muuttuvat jatkuvasti. Entä sitten, jos koen samankaltaista paloa myös syvälliseen keskusteluun? Tai, kun saavutan yhtä syvän flown ottaessani valokuvia? Ovatko nekin omia juttujani?
Oma juttu. Oma polku. Kutsumus. Näillä sanoilla on yhteisvaikutus.
Karvat nousevat pystyyn.
Yhtä hyvin voisi sanoa: Elämän pahin umpisolmu. Ja kerronpa miksi. Aina lukion ekasta psykologian kurssista asti olen ollut kiinnostunut psykologiasta. Lukion opinto-ohjaajani ohjasi hakemaan vauhtia sosionomiopinnoista, koska en arvosanoillani tulisi pääsemään yliopistoon. Ja uskon, että se oli varmasti totta, koska keskiarvoni oli yhtä kuin ei-v*ttu-kiinnosta-yhtään. En päässyt ensimmäisellä haulla ammattikorkeaankaan. Oli olemassa onneksi varasuunnitelma: lähihoitajan opinnot ja mielenterveys ja päihdetyö. Mutta koska siinä vaiheessa en uskaltanut vielä päättää omasta elämästäni, suuntauduin lasten ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen.
Eli täysin muualle kuin alunperin oli tarkoitus. En tiedä, mitä tapahtui kompassille matkan varrella, mutta reilu parikymppisenä tatuoin sen sitten käsivarteen jotta muistaisin, mikä on oikea suunta.
Lopulta opiskelin myös sosionomiksi, mutta pian ymmärsin ettei sosionomin homma ihan hirveästi poikkea lähihoitajan työstä. Pettymys oli kuin lääkehiilen nieleminen, karvasta, kun vihdoin tajusin yhtälön.
Ja tässä vaiheessa oman jutun pohdiskelu astui kuvioon. Haave urasta psykologina oli kariutunut matkalla. Ammattikorkean toisen vuoden iltoina makasin sängyssä seuraten, miten ajatukset kiersivät kehää ja joku hoki mielessäni, että mä en tahdo tehdä tätä työtä. Etenin kuitenkin sivuilleni vilkuilematta, koska tämän kurssin olin jo elämälleni ottanut. Pakko kestää, ajattelin. Kokeilin vähän tehdä töitä valmistumisen jälkeen todeten kuitenkin pian, että ei kiitos.
Oli puhdas palvelus itselleni myöntää, ettei valitsemani ala ollut minua varten. Edestä löytyi “yhtäkkiä” niin tiukalle kiristynyt elämän umpisolmu, etten tiennyt yhtään, mistä sitä lähtisi purkamaan. Se samainen umppari oli ollut läsnä koko ajan, mutta vasta nyt uskalsin katsoa sitä. Se vain oli siinä tielläni kuin sanoen ”mitäs minä sanoin.” Se oli jättimäinen ja sen keskuksessa sykki muutamia vuosia sitten saatu bipodiagnoosi (joka tarkentui myöhemmin traumaperäiseksi stressihäiriöksi), uupumuksesta toipuminen, terapiatyöskentely ja monet muut ajatukset ja tuskailut siitä, kykenenkö mihinkään. Olin seitsemän vuotta tehnyt sosiaalialan töitä ja opiskellut. Pelotti paljon se etten onnistuisikaan saamaan mitään muuta hommaa. Oliko muualle työllistyminen edes mahdollista?
Ei auttanut kuin lähteä aukomaan sitä solmua. Aivoissa pyöri nyt kuitenkin aivan uusi luuppi.
Mikä on mun oma juttu? Mistä sen löydän? Ja entä jos en löydä?!
Oma juttu -ajattelu pitää mielen laatikossa
Haluan oikeastaan haastaa vähän tätä ajattelua. Lähtökohtaisesti monet ihmiset tuntevat jonkun – tai ovat itse sellaisia – joka vaikuttaa siltä, että hän on löytänyt elämäänsä jutun, johon purkaa intohimoaan, luovuuttaan ja inspiraatiotaan. Tuo juttu tekee hänet ylionnelliseksi ja pirskahtelevaksi ihmiseksi, joka loistaa yhtäkkiä niin kirkkaasti, että kun häntä katsoo täytyy siristellä! Ja hänellä on kaikki vastaukset siihen, kuinka oma juttu on mahdollista löytää. On kuin sellainen ihminen ei kokisi koskaan huonoa päivää! Hän perustaa yrityksen ja onni kääntyy hänen puolelleen. Hän ei koskaan kyllästy omaan juttuunsa. Todisteena siitä on se, että hän on tehnyt sitä monta vuotta.
Ihan totta? Etkö koskaan ole kyllästynyt siihen vauvanvaatteiden virkkaamiseen?
Lähdetäänpä siitä perusasiasta liikkeelle, että elämässä ja ihmisyydessä kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Joka ikinen hetki. Tämä on asia, jonka myöntäminen on monelle vaikeaa, koska se tekee helposti olon turvattomaksi. Muutoksen hyväksymisen seurauksena saattaa tulla tunne, ettei millään ole mitään merkitystä, koska kaikki muuttuu kuitenkin. Hyväksyminen vapauttaa meidät monelta stressin aiheelta, tässä tapauksessa oman jutun vaivaamiselta, kun voi vaan jättää sen taikinan siihen ja aloittaa uuden. Rajansa kaikella. Sinnikkyydelläkin.
Jos ajatellaan hetki mieltä, joka on taitava pitämään meidän käytöksemme, ajattelumme ja tekemisemme visusti tiettyjen raamien sisäpuolella. Se voi siis syöttää raamien muodostamaan laatikkoon millaisia ajatuksia tahansa ja monet niistä ovat yhtä ärsyttäviä kuin postiluukusta kolahtavat mainokset.
Se, mitä tiedämme omasta jutusta ja sen tavoittelemisesta, on tullut osaksi ajatteluamme ulkopuolelta niin kuin nuo mainoslehtiset. Oma juttu -ilmiötä voidaan tarkastella siis sosiaalisesta näkökulmasta. Yksilökeskeisen elämäntavan myötä omaa juttuutta on ehkä ryhdytty enemmän korostamaan. Ihmiset vaihtavat alaa ja asuinpaikkaa. On trendikästä aloittaa kevytyrittäjyys omasta harrastuksesta. On trendikästä kirjoittaa vähän kaikesta somessa ja siinä samalla kertoa, miten oma juttu on löytynyt.
Oman jutun määritelmässä on mielestäni reippaasti tuulettamisen varaa. Voisiko muutoksen läsnäolon hyväksyä ja helpottaa sitä kautta uusien asioiden kokeilemista? Jos antaisikin itselleen jo etukäteen luvan keskeyttää, jos ei kiinnosta. Se on itsemyötätuntoa konkreettisimmillaan ja omien rajojen kunnioittamista.
Joten ota rohkeasti ne mainokset ja polta ne.
Ajatusvääristymiä omasta jutusta
– jokaisella on vain yksi oma juttu elämänsä aikana
– sen löytämisen jälkeen elämä kukoistaa
– sen löytämisen jälkeen kaikki muuttuu helpoksi
– omaan juttuun ei voi koskaan kyllästyä
– sen tekeminen ei tunnu koskaan raskaalta
– kun sen löytää, siitä tulee heti voimakas tunne ja sen vaan tietää
Voi olla, että oman jutun jotenki mystisesti tunnistaa omakseen. Ehkä intuitiolla, mutta itse sanon, että monesti asioita täytyy tehdä jonkin aikaa ennen kuin voi olla varma onko se sellaista, jonka prosessin kanssa touhuaminen on parempaa kuin itse lopputulos. Ja mitä on olla varma, kun on kyse elämästä? Bonuksena vielä sinulle, jos et tiennyt… kaikkeen voi kyllästyä. Mutta mitä avoimempi on kaikelle uudelle, sitä epätodennäköisempää on, että tulee tylsää.
Spice up: juttuja joita miettiä
– Jos termiä “oma juttu” ei olisi olemassakaan, mitä silloin tekisin?
– Voisiko minulla olla monta omaa juttua?
– Mitä ovat kolme asiaa, joista olen juuri nyt kiinnostunut?
– Minkä asian tekemisestä nautin enemmän kuin lopputuloksesta?
– Voiko elämä itsessään, muutoksineen kaikkineen, olla se oma juttu?
Niin ja siis… miksi oma juttu ylipäätäänsä pitää löytää? Eikö sen vaan voi luoda itse?
<3 Tiia
edit: 28.11.2022