Valitse sivu

Luovan tekemisen yhteydessä puhutaan paljon inspiraatiosta ja motivaatiosta, mutta miltä kirjoittamisen tarve tuntuu kehossa ja mielessä? Tätä olen yrittänyt havainnoida omalla kohdallani ja kerron sen sinulle nyt sillä tavalla kuin osaan.

Mielestäni kirjoittaminen on kognitiivista ja fyysistä toimintaa, jonka seurauksena muodostuu yleensä kirjallinen tuotos. Tässä postauksessa keskityn pääosin näihin kahteen osa-alueeseen, mutta mielestäni kirjallisen tuotoksen syntyyn liittyy myös sosiaalinen kehys.

Kirjoittamisen sosiaalisuudella tarkoitan muiden kanssa palloteltuja ideoita ja palautteen vastaanottamista. Mielestäni myös tekstin kohderyhmän miettiminen ja lukijoiden asemaan asettuminen on mielen sisällä tapahtuvaa sosiaalista pohdintaa. Halu kirjoittaa saattaa syntyä yhteiskunnallisten ilmiöiden tai arjen sosiaalisten tilanteiden innoittamana.

Eli tarve kirjoittaa syntyy siis ajattelun, fyysisen toiminnan ja sosiaalisuuden seurauksena. Yksinkertaistaen siis: kirjoittaminen on seurausta elämästä.

Mitä tapahtuu mielen sisällä?

Ajattele sitä, mitä haluaisit eniten juuri nyt. Mihin tunnet vetoa?

Samalta tuntuu kirjoittamisen tarve, mutta myös paljon muulta, jokaiselle yksilöllisesti.

Ehkä tekemisen veto on jollekin yhtä kuin motivaatio, mutta itselläni tarve kirjoittaa on jotain kokonaisvaltaista, jossa yhdistyy kirjoittamisesta haaveilu, tekstin muotoilu mielessä, muistot, käsillä tekeminen ja luominen.

Ja paljon muuta, joten avataanpa tätä vähän lisää.

Kun tarve kirjoittaa tulee, alkaa ajatuksissa pyöriä aiheita, virkkeitä ja sanoja. Ympäristön tapahtumista saattaa syntyä assosiaatioita. Kallon pinnan alle muodostuu tietynlainen ideointikutina. Ajattelu alkaa poukkoilla ja keskittyminen siihen, mitä olen tekemässä, herpaantuu. Alan pompahdella aina vain seuraavalle idean askelmalle. Katse kääntyy sisäänpäin ja saatan kävellä kotiin vievän risteyksen ohi.

Näiden kognitiivisten oireiden alkaessa on suunnattoman harmillista, jos muistiinpanovälineet eivät ole mukana.

Kuvassa muistiinpanovälineet.
Kirjoittaminen on usein pelkkiä muistiinpanoja. Välineitä on hyvä olla eri tilanteita varten. Itsellä käytössä ovat esimerkiksi vihko, puhelimen muistio, Google docs ja nauhuri.

Missä kirjoittamisen tarve tuntuu?

Me ihmiset tunnemme tarpeet kehossamme.

On nälkä. Haluttaa. On tarve itkeä. Nukuttaa.

Kirjoittamisen tarve tuntuu samaan tapaan vetona kehossa. Mikä ikinä on kenellekin paras väline kirjoittaa, se tuntuu vetävän puoleensa.

Esimerkiksi lenkillä ollessa askeleet alkavat kiihtyä ja päkiät ponnahdella. Käsi hakeutuu taskuun, jossa muistiot ja nauhuri ovat. Sormet puristuvat puhelimen ympärille. Haluaisin juosta loppumatkan kotiin.

Suussa alkaa maistua tekstiin sopivat sanat ja kieli saattaa liikkua, huuletkin. Näytän varmasti hullulta. Sanat kerääntyvät poskiin kuin suullinen vettä, joka haluaisi purskahtaa ulos naurun tyrskähdyksessä.

Silmät eivät näe ympärillä olevia asioita. Täytyy keskittyä erityisesti, ettei hortoilisi jonkun pyöräilijän eteen.

Rinnassa kihelmöi.

Erityisesti tunnen kirjoittamisen ”haamukipuna” käsissä. Täytyy päästä laittamaan sormet tiettyyn asentoon, kiertää ne kynän ympärille tai laskea kevyesti näppäimistölle. Muistan, että jo lapsena rakastin sitä, miltä tuntui painaa takaisin ponnahtelevia painikkeita. Hakeuduin koneelle, vaikka en edes tiennyt, mitä kirjoittaa. Jotain vain oli saatava ulos. Silmät rakastivat vilkkuvan viivan jälkeen ilmestyviä kirjaimia, ajattelua, joka muuttui kirjoittaessa näkyväksi.

Kun kirjoitan, aika juoksee kuin siima.

Toisinaan aamulla havahdun kesken kirjoittamisen. Kuuntelen asuntoa.

”Ootko sä vielä täällä?” huikkaan, koska en välttämättä ole huomannut, jos puoliso on lähtenyt töihin, vaikka meillä on tapana suukottaa toisiamme ennen hänen lähtöään.

Kirjoittamisen tarve on jotain perustavanlaatuista. Tämä analyysi tuntuu edelleen pelkältä pintaraapaisulta.

Millä tavalla sinä tunnet rakkaan harrastuksen vedon? Tunnistatko haamukivun?

Haaveilevin kirjoittamisterveisin,

Tiia

Milloin viimeksi olet jutellut sisäisen kirjoittajasi kanssa? Saattaisiko kirjoittajaminää kuulostelemalla löytyä ratkaisu kirjoitusjumeihin? Kannattaako kirjoittajan pohtia omaa kirjoittamistaan -artikkeli pohtii näitä kysymyksiä.