Valitse sivu

Saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Fantasian epärealistisuus ei vetoa kaikkiin aikuisiin, mutta voisin melkein luvata, että Harry Potterin tarina vetoaa. Olen aina miettinyt, että miksi näin, mutta niin on helppoa ajatella, koska itse olen suorastaan kasvanut fantasian ja kummallisuuden parissa. Harry Potter on vielä nyt aikuisenakin turvapaikka stressin keskellä, mutta onko fantasia vain niiden aikuisten suuri ilo, jotka ovat lukeneet sitä lapsesta saakka? Onko vain niiden aikuisten mieli pysynyt riittävän avoimena fantasiatarinoiden outouksille? 

Määritellään ensin lyhyesti fantasia ja kerrataan, mitä se tekee aivoillemme.

Erilaisten omasta elämästämme poikkeavien todellisuuksien ja tapahtumien kuvitteleminen on fantasiaa, ja se vetoaa jonkinlaiseen sisäiseen tarpeeseemme. Lukija vertaa lukiessaan, kuinka hyvin kirjan esittämät arvot vastaavat hänen omiin arvoihinsa. Fanius syntyy arvojen kohtaamisesta. (Hirsjärvi & Välisalo 2021, 313; Ylimartimo 2021, 289.)

Edellä kuvattu voisi osaltaan selittää sitä, miksi 11-vuotiaana samaistuin samanikäisiin velhoihin ja noitiin ja miksi se ei samalla tavalla vetoa aikuiseen ensikertalaiseen. Myönnän, että olen nyrpistellyt nenääni useita kertoja Marvel-elokuvien kaiken muotoisille otuksille. Ne saava ajattelemaan, että tuo ei ole todellista, mitä oikein yritätte?! Tältäkö tuntuu aikuisesta, johon erään tuttavani sanoja lainaten “ei oikein iske se fantasia”? 

On ok, jos sinuun ei iske fantasia. Toivon silti, että jokainen aikuinen antaisi Harrylle mahdollisuuden. 

Harry Potter -kirjat sisältävät samaistumiskohtia ikään katsomatta

Kukapa meistä ei olisi joskus ollut sorrettu, ulkopuolinen ja tuntenut olonsa pieneksi. Kukapa meistä ei olisi joskus mennyt uuteen paikkaan täynnä outoja ihmisiä, ja kukapa meistä ei olisi saanut tuntea sitä onnea, kun joku lähestyy meitä uteliaana haluten olla ystävämme. 

Tällaisille kohtaamisille löytyy usein vasta myöhemmin elämää suurempi merkitys. Näin tapahtuu myös Harrylle, kun hän istuu yksin Tylypahkan pikajunassa odottamassa junan lähtöä:

Vaunuosaston ovi liukui auki ja nuorin punapäinen poika tuli sisään.

”Istuuko tässä ketään?” hän kysyi osoittaen Harrya vastapäätä olevaa penkkiä. ”Muualla on täyttä.”

Harry pudisti päätään ja poika istuutui. Hän vilkaisi Harrya ja katsoi sitten kiireesti ikkunasta ulos niin kuin ei muka olisikaan vilkaissut. Harry näki, että hänellä oli yhä musta tahra nenänpäässä.

(Viisasten kivi 2001, 110-111.)

Pino Harry Potter -kirjoja.
Kolme viimeisintä Harry Potter -kirjaa nostalgisella kuvituksella.

Harryn kautta lukija pääsee antamaan samalla mitalla

Kostonhimoa tyydyttäviä hetkiä on ripoteltu Harryn tarinaan varsin harvaan, mutta ne ovat sitäkin herkullisempia.

Ehkä tyydyttävin hetki Viisasten kivessä on se, joka tapahtuu kallioilla meren keskellä (2001, 69). Vernon Dursley (Harryn setä) uhoaa Hagridille, että Harryhan ei velhokouluun mene ”kaistapäisen vanhan kahjon” opetettavaksi. Hagrid vimmastuu törkeästä loukkauksesta ja täräyttää taialla Dudleyta takalistoon, johon kasvaa sian saparo. 

Tässä kohtaa jokainen, jonka elämässä on Dursley jos toinenkin, hymyilee voitonriemuisesti. Mielessä alkaa kahden tunteen taisto. Jokainen ymmärtää, että teko on väärä ja siinä on selkeä valta-asetelma taikovan aikuisen ja jästilapsen välillä. Tilanne resonoi ikävästi moraalintajuun. MUTTA. Kosto maistuu silti makealta ja minä lukijana hyväksyn sen, koska sehän on fantasiaa!

Jokainen aikuinen tietää, että varsinkin työelämässä tekisi joskus mieli pajauttaa Päiviä tai Pekkaa pajatsoon. Harryn elämässä on monia hetkiä, kun kohtalo tuntuu ensin kivittävän häntä ja sitten antavan vihamiehille opetuksen. Oli jokaisen oma Dursley sitten työpaikan Päivi tai Pekka, Kansaneläkelaitos, mikä hyvänsä muu instituutio tai yksilö, Harryn tarina tarjoaa samaistumiskohtia voimakkaille tunteille.

Harry Potter -kirjasarja käsittelee kasvamista, sotaa ja syrjintää, mutta herättää myös toivon

Ja paljon muita teemoja ja tunteita.

Itse olen aikuistuessani mieltynyt eniten sarjan loppupään kirjoihin, koska niissä tapahtumat muuttuvat synkemmiksi. Oikein nautin kärsimyksestä, joka Harrya piinaa. Se on myös minun kärsimystäni, sillä myös minä olen menettänyt samat henkilöt kuin Harry. Myös minulle rakkaat ihmiset ovat uhattuina velhosodan edetessä ja Voldemortin asettaessa tiukkoja lakisäädöksiä kuraveristen (jästisyntyisten) hävittämiseksi. 

Olenko ainoa, josta tuntuu, että minä olen se kuraverinen, jonka Voldemort haluaa hengiltä?

Kirjassa kuvattu toiminta ei ole pelkästään fantasiaa. Syrjintä ja vaino ovat meidänkin maailmassamme totta. Sota on totta.

Mutta se, mitä fantasiakirjallisuus todellisuudestamme poiketen tarjoaa aina ja varmasti, on toiveikkuus. Ulkopuolinen saa ystäviä. Kummajainen saa hyväksyntää. Erilaisuus tunnistetaan kyvykkyydeksi. Heikompaa puolustetaan ja väärinymmärretty saa myötätuntoa.

Antaisin melkein mitä tahansa, että voisin kokea Harryn tarinan uudestaan, joten onnekkaita ovat ne, joilla se on vielä edessäpäin.

Tämä oli nyt ensimmäinen Miten kirjailija teki sen -sarjan postaus. Melko perusasioissa vielä mennään, mutta mitä ajatuksia tämä herätti?

Innostunein terveisin Tiia

“Kenties viisas Korpinkynsi

on koti sun alttiin mielen.

Siellä älykkäät ja terävät oppii

yhdessä taikuuden kielen.”

Hirsjärvi, I. & Välisalo, T. 2021. Fantastinen fanius. Teoksessa Fantasia. Lajit, ilmiö ja yhteiskunta. I. Hirsjärvi, J. Korpua, U. Kovala & T. Välisalo (toim). Jyväskylän yliopistopaina: Jyväskylä.

Harry Potter ja viisastenkivi. 2001. Karisto Oy: Hämeenlinna.

Ylimartimo, S. 2021. Lumoavaa outoutta – näkökulmia visuaaliseen fantasiaan. Teoksessa Fantasia. Lajit, ilmiö ja yhteiskunta. I. Hirsjärvi, J. Korpua, U. Kovala & T. Välisalo (toim). Jyväskylän yliopistopaino: Jyväskylä.

Lue myös: Esikoista kirjoittaessa kehittyy kirja ja kirjoittaja