Valitse sivu

Mieleen on putkahdellut muistoja tältä vuodelta. Päätin tehdä niistä koosteen ja kerrata tavoitteita. Lähteinä käytän päiväkirjaa, työpäiväkirjaa, ottamiani valokuvia ja tietysti perinteistä muistelua. On tärkeää pysähtyä välillä miettimään sitä työn määrää, jonka on tehnyt päätyäkseen nykyiseen pisteeseen. Mikä sen parempi ajankohta menneiden miettimiseen kuin vuoden vaihtuminen! Suosittelen tekemään sitä säännöllisesti lyhyemmälläkin aikavälillä etenkin, jos motivaatio hiipuu ja tuntuu, että edessä on ihan liian pitkä matka.

Aloitetaan!

Tammikuussa menen melko syvissä vesissä kirjoittamisen kanssa. Naapurin radio on tehdä minut hulluksi! Pyydän häntä hiljentämään sen. Painiskelen ensimmäisen luonnoksen loppuhuipennuksessa. Jaan kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia ensimmäistä kertaa somessa ja se on jännittävää. En aivan ehdi mukaan kirjoittamisen aineopintoihin. Näen unta, että nukun siskonpedissä ja minun pitää valita kaikenlaisista muhkuraisista, uhkeista ja littanoista tyynyistä itselleni sopivin. Liekö tämä kuvastaa uraan liittyviä, mielessä piehtaroivia kysmyksiä?

Helmikuussa tilaan John Trubyn The anatomy of story -kirjan. Menen siitä aivan juovuksiin! Tarkistan tekstiäni kirjaan peilaten ja siitä alkaa luonnoksen parannellun version suunnittelu. Kirjoitusmotivaatio palaa rytinällä ja tekstin sisältö paranee huomattavasti. Tästä osittain kiitos Pomodoro-menetelmän, joka on minulle uusi tuttavuus.

Maaliskuussa teen isoja ratkaisuja juonen kulkuun liittyen. Luon pariksi kuukaudeksi tavoitteet luonnosversiolle ja aloitan kirjoittamisen. Tässä kuussa aloitan myös blogin tavoitteellisen ideoimisen ja tekstien luomisen.

Huhtikuussa kuvaan ensimmäisiä kuvia blogia varten ja kirjoitan innoissani tekstejä. Kuun alussa julkaisen mieheni avustuksella blogin nettisivut. Se, jos mikä on kauhistuttavan innostavaa! Kirja etenee tavoitteiden mukaisesti (750 sanaa viitenä päivänä viikossa). Pohdin isoja kysymyksiä liittyen ihmissuhteisiin, yksinäisyyteen ja elämään ylipäätään. Odotan jo innolla kesää!

Heti toukokuussa, kun ilma on tarpeeksi lämmennyt, menen kirjoittamaan parvekkeelle. Annan myöntävän vastauksen työtarjoukselle, koska se on mahdollisuus ja tekee hyvää poistua kotoa (ja kerätä rahaa). Saavutan tässä kuussa kirjan tavoitteen ja asetan sille jatkoa. Vapaa-ajan täyttää kirjoittaminen ja blogin ja Instagramin suunnittelu. En ole aivan toivoton pelikonsoleiden suhteen, kun aloitamme mieheni kanssa pelaamaan peliä nimeltä It takes two. Kaksinpeli, voin suositella!

Kesäkuussa hössötän parvekekasvien kanssa ja pyrin kirjoittamaan (ja syömään) parvekkeella mahdollisimman paljon. Töissä ja blogissa opettelen uutta. Pää on hetkittäin todella painava kaikesta uudesta. Odottelen juhannusta. Kuukausi on sosiaalinen, mutta tulee myös paljon levättyä. Kirjoittamisen kustannuksella… En pysy blogin aikataulussa, eikä se tunnu hyvältä. Saan opetella runsaasti itsemyötätuntoa. Pohdin paljon urahaaveita ja työni sopivuutta itselleni.

Heinäkuussa uin paljon ja päätän etten tänä vuonna ota aurinkoa. (Onnistun saamaan siitäkin stressin aikaiseksi.) Saan pikkusiskon meille vierailulle ja päivät täyttyvät leikkimisestä, pelaamisesta ja lapsuuden kesästä. Arki töissä on todella väsyttävää ja alkaa piiputtaa. Se syö kirjoittamiseen käyttämääni aikaa ja jaksamista. Käytän aikaa lepäämiseen ja palauttaviin asioihin. Kirja räpistelee jotenkuten mukana, samoin blogi, jonka kirjoittaminen tuntuu teeskentelyltä. Tavoitteiden rapistuminen ärsyttää, koska ensisijainen ilon ja inspiraation lähde on kuitenkin kirjoittaminen.

Elokuussa päätän jättää kirjan tauolle. Ei yksinkertaisesti ole paukkuja kirjoittaa sitä ja olen ajautunut umpikujaan. Valmistaudumme mieheni kanssa vaellukselle ja retkeilen lähiluonnossa yksin ja yhdessä. Saan siitä virtaa! Luon itselleni (taas kerran) meditaatiorutiinin, jotta onnistun pitämään pääni pinnalla. Se toimii. Suurinta väsymystä aiheuttavat uraan liittyvät pohdinnat. Mitä voisin opiskella? Mihin saakka työt kestävät?

Nikke Ankaran laulun sanoin ajattelen, että ”elämän pitää olla värifilmi”. Se täytyy taas muuttaa sellaiseksi.

Syyskuussa etsin hiljentymistä ja poden huijarinsyndroomaa. Yritän kehittää kirjoittamista kielenhuollon kurssilla ja onnistun siinä. Jatkan työsopimustani, vaikka ajattelen aluksi toisin. Käymme vaeltamassa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Mukavampaa kuin tässä rytöläjässä vaeltaminen, ajattelen. Ja vaellus myös virkistää. Jälleen kerran en onnistu pysymään blogin kirjoitustahdissa, mutta tässä vaiheessa en enää soimaa itseäni siitä. Kirjoittamiseni on jatkuvassa prosessissa.

Samoin on aika. Kumpikaan ei ole hallittavissa, joten miksi syyllistää itseä?

Lokakuuhun mennessä olen miettinyt tarpeeksi, ja alan fokusoida tavoitteitani. Asioiden täytyy muuttua. Jättäydyn pois töistä ja laitan all-in kirjoittamiseen. Saan uutta puhtia. Horisontti näkyy kirkkaana. Järjestän itsenäisen kirjoitusretriitin Kokkolassa ja aloitan editoimaan kirjaa. Teen isoja ratkaisuja kerrontaan liittyen. Aloitan alusta. Sunnittelen tulevaisuuden muutoksia blogiin ja ryhdyn julkaisemaan enemmän kirjoittamiseen liittyvää sisältöä Instagramissa.

Marraskuussa kirjan uutta versiota on kasassa 50 sivua. Tuntuu etten näe kunnolla ja silmät väsyvät, joten hankin uudet silmälasit. Terveyshuolissa riittää vatvomista, mutta päivät täyttyvät siitä, mistä haluankin eli kirjoittamisesta. Se on virkistävää, kun tuntuu, että syksyn teema on ollut ”mitä muut minusta ajattelevat”. Ilmoittaudun kirjoittamisen aineopintoihin yliopistoon, jotka suoritetaan verkossa. En malta odottaa!

Yksi tärkeimmistä pohdinnanaiheista on, millaisen joulukalenterin ostan. Se tuntuu pitkän syksyn jälkeen olevan erittäin tärkeä valinta. Ostan suklaalakukuula kalenterin (oli muuten oikea valinta!).

Joulukuu vaihtuu perheen kesken. Kaikenlaisista ajatuksista huolimatta etenkin vuodenaikojen vaihtelut vuoden viimeisellä kolmanneksella ovat piristäneet paljon. Ajatukset suuntautuvat omalla painollaan kohti tulevaa vuotta, mutta ennen sitä haluan olla tässä näin.

Olen elänyt vuonna 2021 elämää, jonka voin allekirjoittaa. Jotenkin vuosi vuodelta se tuntuu olevan aiempaa tärkeämpää.

Tämä on varmastikin ensimmäinen kerta moniin vuosiin, kun suuntaan uutta vuotta kohti positiivisin odotuksin. Näin meidän kesken kerron, että suhtautumiseni tulevaisuuteen ei aina ole ollut kovin positiivinen. Suurin syy muutokseen ovat tavoitteet, prosessi ja tämä yhteenveto. Tuloksista tulee aivan mielettömän hyvä mieli! Kirjoittaminen on laji, jonka tekeminen on hauskaa, mutta niin kuin monessa muussakin asiassa, kehittyminen vaatii aikaa.

Mutta oli saavutuksia tai ei. Kohti uutta vuotta tämän tiimoilta! Millaisia kuulumisia sinulla on kerrottavana tältä vuodelta?

Kerro nyt ainakin, millainen joulukalenteri sinulla on?

Onnellista ja inspiroivaa uutta vuotta!

Tiia