On helppoa nähdä toisen potentiaali, sanoa havaintonsa ääneen ja siitä huolimatta lytätä omansa. Monet jotka ovat epäilleet omia kykyjään ovat olleet lähimpiä ystäviäni ja se on aiheuttanut itselleni suurta surua. Ulkopuolisena koen näkeväni totuuden, mutta itseni kohdalla sokeudun. Kun epäilijä katsookin takaisin peilistä, yllätyn siitä kerta toisensa jälkeen. Luulin jo päässeeni eroon tuosta tyypistä! .

Joskus omia toiveita on vaikea huomata ja joskus niitä ei halua huomata. Elin itse sellaista aikaa liian pitkään. Yli puolet tämän hetkisestä elämästäni.

Alitajunnassa nakutti, että toiveiden kuuleminen saattaisi aloittaa jotain lopullista, enkä halunnut myöntää etten uskonut niiden olevan mahdollisia. 

Niinpä sitä raahautuu eteenpäin, maanantaista perjantaihin, ja on tyytymätön moneen asiaan. Tietämätön, mistä aloittaa. Kyllästynyt odottamaan sellaista arpaa, jonka avulla asiat muuttuvat. Aivan kuin ei olisi täällä ja asiat vain tapahtuvat minulle.

Mutta olenhan minä. 

Täällä minä olen.

Puumajan pystytys

Kun loin Keltaisen puumajan se ei ollut aluksi keltainen, vaan pelkkä puumaja ja stressin hallintaa varten luotu visualisointi. Loin puumajan itselleni turvapaikaksi stressaavaa arkea vastaan ja aloitin samaan aikaan jokapäiväisen meditoimisen Headspace sovelluksen avulla (ei maksettu mainos). Rytmihäiriöt ja valveuni painajaiset loppuivat neljän viikon jälkeen. Arjen tapahtumat asettuivat mittasuhteisiin ja oli helpompaa antaa mennä ohi sellaisten asioiden, jotka olisivat saattaneet aiemmin tuoda pilvet auringon eteen. Jotkut tympeät ihmissuhteet menettivät tuolloin voimansa ja koin olevani lähempänä itseäni.

Olin tietenkin alkuun skeptinen mielikuvaharjoittelun suhteen. Olin aina ollut huono tekemään mitään pitkäjänteisesti (huomatkaa uskomus!), mutta tuo ajanjakso teki jotain kärsivällisyydelleni. En oikein vieläkään osaa sanoa miten onnistuin siinä. Muistan kuitenkin, että olin kyllästynyt sen hetkiseen matalapaineiseen mielentilaan ja jatkuvaan kriisin tuntuun.

Sitouduin siis kokeilemaan ja pyrkimään kohti selkeyttä. Nykyään pidän itseäni varsin pitkäjänteisenä, vaikka yhä tunnen samankaltaisia tunteita kuin silloinkin.

Harjoittelun edetessä vakuutuin puumajaan liittyvän mielikuvaharjoituksen voimasta niin, että halusin alkaa soveltaa visualisointia oman uran kehittämiseen. Minun mielessäni kun on todella voimakkaana ollut epäilys ja uskomus omasta kyvykkyydestä ja huijariudesta.

”Ei ole tulevaisuutta, jos ei ole toivoa”

(Perttu Pölönen, Tulispa jo tulevaisuus! Aamukahvilla podcast).

Uskomuksen korjaamiseen syntyi Keltainen Puumaja, jonka keskiössä on utelias, kaiken salliva, mielikuvaharjoittelun avulla saavutettu mielentila.

Rajattoman mielentilan löytäminen perustuu rehellisyyteen itseä kohtaan. Sen kautta voi tunnistaa oman potentiaalinsa. Kaikki tämä vaatii sisäisen turvallisuuden tilan, jossa unelmoida ilman häpeää aiheuttavia tai mitätöiviä ajatuksia.

Mielikuvaharjoituksen avulla voi kuvitella itseä tukevia asioita, joista tulee hyvä mieli.

Erityisen tärkeää on visualisoida tarkasti mielessään asiat, joita toivoo itselle tapahtuvan riippumatta siitä, mikä tavallisesti rajoittaa toimintaa. Millaisia tunteita tämä herättää?

Itselleni tunne, joka visualisoinnista syntyy on toivo ja toivo mahdollistaa tekemisen.

Keltainen puumaja ei ole ajatusmalli siitä, että kuka tahansa voi saada mitä tahansa. Mielestäni se on valheellista ja valehtelisin sinulle, jos väittäisin elämän toimivan niin. Kyse on oman pystyvyyden kokemuksen lisäämisestä harjoittelemalla unelmointia ja haaveilua. Kun kuvittelemme jo saavuttaneemme tavoitteemme, vahvistuu myönteinen uskomus omista kyvyistä.

Kun myönteinen uskomus vahvistuu, vahvistuu toivo, vahvistuu toiminta.

Tarvitsen tilaa itseltäni

Kun ihminen sairastuu vakavasti tai kohtaa elämässään muun kriisin, hän imee tuon kaiken herkästi osaksi itseään. Toisilla se asettuu osaksi identiteettiä, kuin päälle kaatunut mustikkamehu. Joskus se irtoaa ainoastaan paitaa vaihtamalla.

Itselläni toistuvat sairaslomat rakensivat päähäni työelämään kohdistuvan ketjun lamaannuttavia uskomuksia. Visualisoinnin avulla aloin tehdä eroa mielessäni olevan toimijuutta heikentävän identiteetin ja realistisemman identiteettikokemuksen välille. Huomasin myös kasvattaneeni osan identiteetistäni sosiaalialan ammattilaisen varaan, joka en enää ollut.

Kaikki kokemukset lojuivat päälläni kuin romahtanut patjamaja, eikä yksikään niistä ollut erillinen, vaan lomittunut ja kasvanut mukana. Tarkastelun tuloksena pystyin hiljalleen alkaa valitsemaan, miten niitä itsessäni sijoittelen. Kun ajatukset ja uskomukset ovat riittävän etäällä toisistaan, mutta tarpeeksi lähellä keskustellakseen, ilma kiertää patjamajassa.

Jatkoin puumaja-harjoitusta ja aloin kokea oloni paremmaksi ja osaavammaksi.

Keltainen puumaja valikoitui blogin nimeksi, koska rakastan keltaista väriä ja se tuo mieleeni ilon, innostuksen ja syksyn. Puumajani sijaitsee syksyisessä metsässä. Niin kuin siellä myös blogissani on tarkoituksena se, että unelmille on tilaa.

Sinunkin unelmillesi.

Myös rajoituksille on tilaa ja niitä saa tarkastella lempeästi. Elämä jatkuu niistä huolimatta. Helpointa on kantaa niitä mukana kuin vetää perässä ja yrittää olla näkemättä.

Näistä lähtökohdista ja toivon pohjavireellä kirjoitan tänä päivänä Keltaiseen puumajaan. Huomenna on julkaisupäivä ja olen asetellut tämän tekstin sanat moneen otteeseen. Olen unelmoija ja haaveilija, mutta myös realismin kannattaja. Uskon siihen, että jokainen voi saavuttaa paljon asioita, jos tuntuu että ne tukevat elämässä. On myös täysin ok olla paikoillaan, nauttia kyydistä vaan.

Jalat voi olla maassa samalla, kun pää on pilvissä.

Tiia

edit: 28.11.2022